Maupertuisin tutkimusmatka Napapiirille
Napapiiri 66,5° pohjoista leveyttä. Pohjoisella Napapiirin pojoispuolella aurinko ei nouse sydäntalvella horisontin yläpuolelle. Tätä aikaa kutsutaan kaamokseksi. Kesällä aurinko puolestaan pysyy näkyvillä vuorokaudet ympäri. Ylitorniolla Napapiiri kulkee Meltosjärven kylän kohdalla.
Napapiiri liittyy vahvasti ranskalaisen matemaatikon ja tähtitieteilijän Pierre Maupertuisin tutkimusmatkoihin 1736. Hän johti Ranskan tiedeakatemian retkikuntaa Lapissa ja suoritti astemittausta. He selvittivät onko maapallo navoiltaan litistynyt vai ei. Retkikunta suoritti mittauksiaan Tornionlaaksossa vuosina 1736-1737. Mittausten eteläisin piste oli nykyisinkin pystyssä oleva Tornion kirkontorni ja pohjoisin Kittisvaara Pellossa. Muita pisteitä olivat muun muassa Pullinkivaara Svansteinin kylällä, Niemivaara Pellon kunnassa sekä Aavasaksa Ylitorniolla. Toinen vastaavanlainen retkikunta lähetettiin päiväntaasajalle nykyisen Ecuadorin valtion alueelle.
